Avustusjärjestöt ovat kolmannen sektorin toimijoita, jotka tarjoavat erilaisia tukimuotoja avuntarpeessa oleville. Avustusjärjestöjä toimii Suomessa useita ja suurin niistä on Suomen punainen risti. Järjestöt rahoittavat toimintaansa keräämällä avustuksia yksityisiltä ihmisiltä ja yrityksiltä, valtiontuilla ja erilaisilla yhteistyösopimuksilla julkisen sektorin kanssa. Avustusjärjestöjen kautta voi hakeutua erilaiseen vapaaehtoiseen avustustoimintaan. Tässä postauksessa kerromme niistä erilaisista vaihtoehdoista, joita vapaaehtoinen auttaja voi tehdä.
Avustusjärjestöt tarjoavat monipuolisia tehtäviä vapaaehtoisille
Avustusjärjestöt toimivat monella erilaisella auttamisen sektorilla. Avustusjärjestöt usein täydentävät valtion harjoittamaa sosiaalipoliittista toimintaa. Vapaaehtoistyötä voit tehdä esimerkiksi ystävätoiminnan kautta, lipaskerääjänä, lasten- ja nuorten parissa, pakolais- ja maahanmuuttajatyössä, ruoka-avun jakajana tai vanhustyössä. Vaihtoehtoja on siis paljon ja vapaaehtoistyön voit sovittaa omaan aikatauluusi sopivaksi. Avustusjärjestöt järjestävät usein lyhyitä koulutuksia vapaaehtoistyöstä kiinnostuneille.
SPR eli Suomen Punainen Risti tarjoaa monipuolista tekemistä hyväntekeväisyystyöstä kiinnostuneille. Kuulut oman paikkakuntasi vapaaehtoistiimiin ja samanaikaisesti kansainväliseen verkostoon. Tulet tekemään todella tärkeää työtä. Koska edistät sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutumista, autat hädässä olevia ja erilaisissa elämäntilanteissa apua tarvitsevia. Vapaaehtoisuus on tärkeä Punaisen Ristin periaate. Itseasiassa Punainen Risti on perustettu vapaaehtoistoiminnan perustalle. Suomessakin Punainen Risti on toiminut jo 140 vuotta.
Miten hakeutua vapaaehtoiseksi?
SPR:llä on vapaaehtoisten muodostamia paikallisosastoja useita satoja ympäri maata. Vierailemalla Punaisen Ristin kotisivuilla voit tutustua erilaisiin vapaaehtoistoiminnan muotoihin ja pääset auttamaan omassa lähiympäristössäsi. Vapaaehtoisena teet tärkeää työtä ja parhaimmillaan muutat ihmisten elämänlaatua paremmaksi. Jokainen meistä tarvitsee apua joskus. Vapaaehtoistyöntekijänä voit todella vaikuttaa.